tiistai, 27. toukokuu 2008

Pieni manner

 

    Eräällä pienellä mantereella, asui kerran onnellisia ihmisiä. Mantereella oli paljon kasvillisuutta , metsiä ja peltoja viljeltäviksi. Ihmiset elivät onnellisina, aikansa. Sitten heissä alkoi kasvaa ahneus, he alkoivat hakkaamaan metsiä , elämään ylenpalttisessa rikkaudessa. Ihmiset siellä rakensivat suuria monumetteja ja kaatoivat metsiä ja tuhosivat luonnon varoja odottamatta, että uutta kasvaisi tilalle. Ihmiset olivat jo niin ahneita, että ei enää metsät ja kasvusto riittänyt heidän elämiseensä. Kasvillisuus kuihtui. Kuivuus vaivasi peltoja tai rankkasateet piiskasivat tärkeän elannon loppuun. Ihmiset alkoivat syömään toisiaan. Vehvemman lailla, kunnes jäi jäljelle vain yksi ihminen, mutta ei hänkään pystynyt enää pysymään elossa pelkällä itserakkaudellaan. Tämä ei ole kelvollinen iltasatu lapsille, vaikkakin he ovat syötävän ihania.

maanantai, 12. toukokuu 2008

Realismia!

 

             Erikoinen ajattelutapa laulun sanoittajalla, joka kirjoittaa maan olevan suuri ja tasapainoinen. Ehkä hyvin korkealta katsottuna. Hänen kannattaisi Herra maahan tutustua katastrofi alueilla, joissa maa järkkyy. Tulvat, hyökyaallot, maanjäristykset ja tulivuorten purkaukset riepottavat kansaa, jos me ihmiset edes pystyisimme elämään tasapainoisina, ilman ahneutta, kateutta tai mustasukkaisuutta, olisimme ehkä enemmän ystävä luonnon armottoman kapinan edessä.  Kuinka voisimmekaan tasapainoittaa sitä kaikkea. E.I.K